lauantai 15. huhtikuuta 2017

Vaihtoon Hollantiin!

Hei! Oon innoissani, oon lähdössä ens maanantaina Hollantiin kuudeks päiväks vaihtoon. Tää on mun ensimmäinen ulkomaan matka ilman vanhempia, mutta onneks mukaan tulee yks mun parhaista koulukavereista. Ja viistoista muuta oppilasta ja kaks opettajaa.

Lähdetään siis maanantai aamuna kymmeneltä rautatieasemalta junalla Helsinkiin lentokentälle. Meidän lento Amsterdamiin lähtee kahdelta ja on perillä joskus ennen neljää. Sieltä mennään junalla Harderwijkkiin mistä mun hostperhe tulee sitte hakemaan mut niille.

Meille on suunniteltu erilaisia aktiviteetteja sille viikolle, esim. kaupunkikierroksia, rannalla olemista ja urheilua. Kauheen tarkasti en vielä tiedä mitä tullaan sielä tekemään, mutta eiköhän se sitten selviä.
En malta odottaa mun hostperheen tapaamista. Perheen tytön tapasin jo Helmikuussa, kun he Hollantilaiset olivat täällä meillä.

Tuliaiset ja matkatavarat on jo ostettu, mutta vielä pitäisi aloittaa pakkaaminen niin kaikki olisi valmista.

Saatan kirjottaa ensviikosta vielä myöhemmin jonkun postauksen tänne, sitten matkan jälkeen.


"Travelling is the only thing you buy, that makes you richer."

Valokuvausta

Valokuvauskurssi

Kolmannessa jaksossa olin valokuvauskurssilla. Pidin kurssista ja opin käyttämään kameraa ainakin hieman paremmin (toivottavasti). Kurssilla oli paljon teoriaa, mutta muutamalla tunnilla kyllä kuvasimmekin. Suurin osa valokuvaustehtävistä piti tehdä vapaa-ajalla, sillä tunneilla sitten saisimme muokata ja editoida kuvia ja tehdä valokuvauksen portfoliota. Alla on muutamia omasta mielestäni parhaita kuvia.

































"You don't take a photograph, you make it"